Neljänkympin kriisissä puolisoni tuhahti minulle, että ”voisit vaikka lähteä opiskelemaan jotain uutta etkä märehtiä menneisyyttä ja tekemätöntä työtä!”. Otin opiksi ja uskalsin lähteä opiskelemaan työnohjausta Turun yliopiston Brahea-keskukseen. Meitä oli tuolloin 12 vuotta sitten 30 innokasta opiskelijaa ja suuri osa oli itseäni kokeneempia ja urallaan edenneitä. Kolmen vuoden aikana opin paljon. Lisäksi itselleni vahvistui selkeä tulevaisuuskuva, mitä haluan tehdä ja miksi.
Sittemmin olen ylläpitänyt uteliaisuuttani ja altistanut itseni erilaisille oppimiskokemuksille. Oma ohjaustyöni on siten saanut tietopohjaa arjen taitojen lisäksi. Puhumattakaan siitä, miten paljon opin opiskelukavereiltani. Tämän päivän uraohjaus on muutakin kuin teknistä CV:n laadintaa, vaikka se palveluun olennaisesti kuuluu. CV:n laadinta on osaamisen kuvaamista ja näkyväksi tekemistä, keskustelua ammattitaitoisen ohjaajan kanssa avoimesti ja ratkaisukeskeisesti. Sen potentiaalin hakemista, minkä avulla seuraava askel uralla otetaan. Tämä on usein se syy, miksi kaikissa ohjauspalveluissa CV:n tekoa korostetaan.
Oma kokemus oppimisesta on auttanut ruokkimaan uteliaisuutta myös asiakkaissani. Kaikkea vanhaa ei tarvitse unohtaa ja teoriatkin ovat loppujen lopuksi apuväline työssä. Kun kohtaa opiskelijaporukan, joilla kaikilla on tavoite oppia ja kehittyä työssään, yhteinen mielenkiinnon kohde ja motivoiva opettaja, niin tuolloin opiskelu sujuu kuin itsestään. Siinä ei katsota ikää tai kokemusvuosia – kumpaakaan suuntaan.
Parhaimmillaan koulunpenkille palaaminen on silmiä avaava kokemus, jossa aidosti voi ja saa pysähtyä miettimään oman työn ja itsensä kehittämistä. Vanhat rutiinit ja ajattelumalli ”näin on aina tehty” muodostavat oppimisen esteitä, joita ei helposti omassa käyttäytymisessä huomaa. Koen, että omassa työssä pelkkä perustehtävän tekeminen sokeuttaa ja alalla kehittyminen on kuitenkin salamannopeaa. Toimialallamme keskeinen kilpailuvaltti on osaaminen. Jos siihen ei satsaa, niin työkaverin sanoin voi joutua toteamaan: ”juna meni jo”.
Yli 50 -vuotiaat koetaan työmarkkinoilla vaikeaksi ryhmäksi työllistyä. Onhan totta, että tietoa ja taitoa meillä on vaikka millä mitoin, mutta on myös paljon opittuja toimintamalleja, joista poisoppiminen voi olla vaikeaa. Suhtaudumme eri tavoin muutokseen ja halukkuutta seurata toimintaympäristön muutoksia vaihtelee. Lisäksi olemme kyllästettyjä tarinoilla miten ennen teimme ja mitä olemme saaneet aikaiseksi :). Uskomukset ja ajatukset ikäisistämme työntekijöistä voivat olla tunneperäisiä, ja siten joko tosia tai olettamuksia.
Kyky oppia ei kuinkaan ikävuosia katso! Koulunpenkillä ei enää ole vain opettajia karttakeppeineen, vaan oppimisen ohjaajia ja tukijoita. Lisäksi oppiminen tapahtuu yhä enenevässä määrin vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Oppimisen kiinnittäminen aiempaan tekemiseen ja nykyisen työn kehittämiseen antavat mielettömän mahdollisuuden laajentaa osaamista, kunhan vain itsellä siihen riittää motivaatiota ja halua.
Omassa työssäni, uraohjaajana, olen muutoksen mahdollistaja. Vaikka halua olisi palata menneisyyden turvallisiin ja ennakoitaviin työpaikkoihin, se ei enää ole mahdollista. Työmarkkinoilla pärjää, kun on valmis oppimaan. Uraohjauksessa tätä halua ja kykyä voi tehdä näkyväksi.
Kirjoittaja Marika Nieminen laittoi eilen haun opiskelemaan.